Kesäisellä kävelyllä UBI-näytöt tutuiksi
Opastetuilla kävelyillä tutustutaan Oulun keskustassa sijaitsevien ainutlaatuisten UBI-näyttöjen toimintaan. UBI-näytöt yhdistävät huvin ja hyödyn täysin uudella tavalla. Näytöiltä voi tarkistaa esimerkiksi kaupungin tapahtumakalenterin. Lisäksi UBI-näytöt tarjoavat myös mukavaa ajanvietettä keskustassa liikkujille, käyttäjä voi muun muassa luoda vaikkapa omaa jääkaappirunoutta. UBI-ohjelman asiakaspalvelutiimi järjestää heinä-elokuussa tiistaisin ja torstaisin UBI-kävelyitä Oulun keskustassa. Kävelyillä tutustutaan UBI-näyttöjen eri ominaisuuksiin, erityisesti kosketusnäytöllä toimivaan UBI-portaaliin sekä matkapuhelimella toimivaan UBI-mobiiliin. Asiakaspalvelutiimin työntekijät kertovat UBI-ohjelman taustoista sekä vastaavat mielellään ubiikkiin Ouluun liittyviin kysymyksiin.
Kävelyt ovat kaksiosaisia siten, että ensin keskitytään enemmän kosketusnäytöllä käytettävän UBI-portaalin käyttöön ja sen tarjoamiin palveluihin, kuten karttasovellukseen, käyttäjien lataamiin videoihin sekä Kaleva Digitalin tuottamaan ’Oulu Tänään’ -palveluun. Asiakaspalvelutiimin työntekijät esittelevät näyttöä, ja jokaisella on mahdollisuus myös itse testata näytön toimintaa. Sen jälkeen kävelykierrokselle osallistujat voivat rekisteröityä ’ubiikeiksi oululaisiksi’ ja lähteä testaamaan matkapuhelimella käytettävän UBI-mobiilin tarjoamia palveluja. UBI-mobiilin testaajat saavat itselleen UBI-korun tai UBI-tunnisteen, jonka avulla mobiiliruutu tunnistaa käyttäjän ja tarjoaa hänelle erilaisia palveluja. Mobiilisovellusikkunan mielenkiintoisimpiin palveluihin kuuluu tällä hetkellä Place Messaging –palvelu, jolla käyttäjät voivat jättää kuvia ja viestejä UBI-näytön omalle ”ilmoitustaululle” muiden näytön käyttäjien nähtäville.
UBI-kävelyitä järjestetään joka tiistai ja torstai kello 12 ajalla 16.7.-27.8. Kävelykierros lähtee Toripolliisin luota ja kestää noin tunnin. Kävelyille ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan UBI-ohjelma toivottaa tervetulleiksi kaikki ubiikista Oulusta kiinnostuneet!
Monitieteellinen UBI (UrBan Interactions) –tutkimusohjelma muodostuu kolmesta projektista, UbiCity, UbiLife ja UbiGo. Oulun yliopiston lisäksi UBI-ohjelmassa ovat mukana Helsinki Institute for Information Technology, Lapin yliopisto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. UBI-ohjelmaa rahoittavat Tekes, Euroopan aluekehitysrahasto, Oulun lääninhallitus, Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Oulun kaupunki, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Nokia, TeliaSonera, Digia ja Sensinode.
Lisätietoja UBI-kävelyistä:
UBI-asiakaspalvelupiste
Torikatu 10
90100 Oulu
046-638 9250
046-638 4025
asiakaspalvelu@ubioulu.fi



