Mediatuotantotiimi esittäytyy

Tässä mediatuotantotiimin kesäiset terveiset UBI-toimistolta:


Keijo Lahtinen:

Hei,

Toimin tuottajaharjoittelijana UBI Pilot 2009 mediatuotantotiimissä. Työtehtäviini kuuluu mm. UBI-näyttöissä näkyvien spottien vastaanotto, soittolistan viikottainen päivittäminen, kahvinkeitto ja muun tiimin murheiden kuunteleminen. Lisäksi toimin yhteyshenkilönä kaupungin eri toimijoiden ja Oulun yliopiston välillä. Sovin tapaamisia asiakkaiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan mainosaikaa UBI-näytöiltä. Olen myös silloin tällöin mukana UBI-ohjelmaa varten tuotettavien videoiden kuvauksissa.

Opiskelen mediatuottajaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, kulttuurialan yksikössä. Koulua olisi vielä puolet jäljellä, eli parisen vuotta. Olen iloinen poika, kun pääsin suorittamaan osan työharjoittelustani täällä MediaTeamilla ja vielä tällaisessa projektissa, joka on tällä hetkellä ainoa laatuaan koko maailmassa. Työilmapiiri on mukava ja opettavainen. Työkaverit ovat parhaita ja arvostan heitä kaikkia suuresti. Kuukaudet kuluvat nopeasti ja paljon ollaan kyllä saatu aikaiseksikin. Paljon on myös vielä tekemättä. Odotan innolla mitä tuleman pitää.

Kiitos ja näkemisiin!


Markus Rojola:

Moi ja hei!

Olen Markus Rojola ja toimin mediatuotantotiimissä tuottajaharjoittelijana.
Vastaan toisen tuottajan Keijo Lahtisen kanssa muun muassa siitä, että UBI-kanavassa videot ja kuvat näkyvät oikein ja ajallaan.
Syksyllä alkaa kolmas vuoteni OAMK:n viestinnän koulutusohjelmassa.

Hyvää kesää!


Olli Luoma-aho:

"Hei, olen Olli, olen ohjaaja-käsikirjoittaja." "Hei, Olli!"

Tämän kesän toimin UBI-Mediatiimissä tehden esittelyvideoita, ja syksyllä jatkan kuvallisen viestinnän opintojani OAMK:ssa. Olemme tehneet mm. UBI-pisteen toiminnasta kertovan videon, ja tekeillä on vielä useita erilaisia videoita. Mielenkiintoinen kesä, toivottavasti myös teillä.


Elisa Hernetkoski:

Kesä on kulunut UBI-projektin parissa nyt minun osaltani grafiikan, esitteiden, valokuvien ja kaupungin mainosspottien suunnittelussa. Paljon on saatu jo aikaan ja työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia. Auringosta ei ole vain kovin ehtinyt vielä nauttia.

Työharjoittelun jälkeen syyskuun alussa jatkan opiskelua Oulun seudun ammattikorkeakoulussa viestinnän osastolla.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!


Onni Räntilä:

Hei, olen Onni Räntilä, ja toimin tämän sivuston webmasterina, sekä muutamissa muissa työtehtävissä. Opiskelen Oulun yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä, syksyllä aloitan toisen vuoteni.

UBI Pilot 2009:ssä tärkein työtehtäväni on tämän sivuston rakentaminen ja ylläpito. Sisällönhallintajärjestelmämme Drupal on tullut hyvin tutuksi. Webmaster-tehtävieni ohella olen ollut mukana kehittämässä UBI-kanavan varausjärjestelmää ja toiminut sen teknisenä tukena. Lisäksi olen työstänyt pari tietokantasovellusta projektin sisäiseen käyttöön. Työtehtäväni ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja sopivan haastavia. Koen saaneeni jo valtavasti työkokemusta sekä oppinut uusia taitoja ja tietoja.

Parasta mediatuotantotiimissä ja projektissa yleisesti ovat sen parissa työskentelevät ihmiset; toimistolle on aina mukava tulla.

Toivotan kaikille oululaisille hyvää kesän jatkoa!


Matias Kukka:

Tervehdys! Olen parikymppinen palijasjalakanen oululainen. Opiskelen ensimmäistä vuotta Oulun yliopistossa tietojenkäsittelytieteitä.

UBI-projektissa tehtäviini kuuluu webmasterin apulaisena oleminen, visuaalisten sisältöjen tekeminen sekä erityisesti digitaalisen uusmedianäyttelyn luominen UBI-näyttöihin. Olen harrastanut valokuvausta useita vuosia, joten olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani töitäni julki näin suuressa mittakaavassa. Harvalle nuorelle taiteentekijälle tarjotaan mahdollisuutta esitellä tuotoksiaan kahdessatoista kohteessa yhtä aikaa!

Näyttelyni on tarkoitus julkaista heinäkuun aikana. Toivottavasti mahdollisimman monet ihmiset huomaavat teokseni ja antavat siitä rakentavaa palautetta!


Valtteri Koppelo:

Heip, olen Valtteri Koppelo ja mediatiimin kuopus.

Projektissa työskentelen meidän itse tuottamien spottien ja videoiden parissa editoiden, valo- ja videokuvaten, äänittäen ja valaisten.
Syksyllä alkaa toinen vuoteni media-assistentin opinnoissa.

Hauskaa kesää!