Kilpailutarinat: Mustonen

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Joku hakkasi kirjoituskonetta. Lujaa. Mustonen avasi hitaasti, hyvin hitaasti, toista silmäänsä. Aivan oikein, ääni kuului sisältä. Pään sisältä. Mutta sää paukkui ja rytisi myös korkean ikkunalasin takana. Lohdullista.

Tuntia myöhemmin mies tapaili suoraa askellusta hotellin aulassa. Missä hitossa minä olen, Mustonen sadatteli mielessään. Rauhallisesti nyt, don't worry you bastard, hän hoki hiljaa jomotuksen sekaan. Äkkiä kristallikruunun alle ilmestyi pieni koira. Se tuijotti Mustosta jotenkin huvittuneesti ja tuntui vinkkaavan mukaansa. Hitto, liikaa Jack Danielsia, Mustonen ärisi itsekseen.

Respan rasvalla silattu nuorukainen hymyili ja heilautti kättään. "Voitte mennä, Kirjailija neuvoo kyllä eteenpäin". Mustonen tuijotti nuorukaista. Hullu. Koira haukahti ja alkoi tanssahdella hotellin suuria pyöröovia kohti. Mikä jottei, antaa mennä, Mustonen tuumasi ja seurasi koiraa.

"No älä nyt.. ookkonä oulusta.. tämä on siis Oulu, tämä kaupunki jossa sinä nyt olet", koira puhutteli miestä rennosti. Pirullisesti, mies oli siitä varma. Puhuva koira. Okei. Cool.

"No siis Oulu, tietsä, teknobittistadi, hybermesta, nörttien nääsville, ja minä olen sinun oppaasi, dude!". Koira näytti aavistuksen ärtyneeltä. Raudanharmaa sade alkoi tipahdella asvalttiin. Mustosen päätä särki hyvin paljon.

"Okei Mustonen, lähimpään baariin. Seuraa!". Koira kääntyi ja lähti ripeästi kadun yli. Kätevää, pakko myöntää, mies ehti ajatella. Sade oli muuttunut hetkessä hakkaavaksi kaatosateeksi. Mustonen nosti kaulukset pystyyn ja seurasi kiitollisena koiraa.

Marit Koskinen