Kilpailutarinat: Hellanlettas, missä minä olen

"Istuppa siinä hetki, niin minä käyn vessassa. Lue vaikka tuota VR:n lehteä", Mirjami Jyrä-Suonio, jyväskyläläinen, muistaakseni, lähihoitaja neuvoi jotakuta, ilmeisesti minua. Hänen silmänsä vierailivat vasempaan ranteeseeni kiinnitetyn apparaatin ruudulla, jossa liikehtivät hymyilevät kasvot. "Ja virtaa näyttää olevan. Etköhän sinä hetken ilman minua selviä", hän totesi vielä perään ja jätti minut yksin pienen, reunoista lohkeilevan pöydän ääreen.
"Hei Sanelma, olemme Oulun rautatieasemalla", sileät miehenkasvot sanoivat ranteeseeni kiinnitetyn apparaatin ruudulla ja vilkuilivat ympärilleen.
"Miten tuokin osaa puhua", ihmettelin puoliääneen. "On tämä nykyaika sitten ihmeellistä." Katsoin laitetta lähempää, sitten kättäni. Se näytti ryppyiseltä ja kuivalta. "Voidetta tässä kyllä kaipaisi."
Kasvot virkistyivät: "Haluatteko voidetta?"
"Kyllä, kiitos", vastasin ja silitin pisamien laikuttamaa kädenselkää toisella, vähintään yhtä kuivalla kädellä.

"Hellanlettas, missä minä olen?" Katselin ympärilleni. Kaupassa.
Punaiseen paitaan ja sen päälle puettuun mustaan, säädyttömään nahkakorsettiin pukeutunut pyylevä nainen ojensi minulle pienen mustan muovipussin. "Tässä on voiteenne, olkaa hyvä. Se tekee 15 euroa." Nainen ojensi kättään, ja siinä oleva rannekellomainen koje piippasi lähes yhteen ääneen omani kanssa.
"Asemakadun Erotiikka Oy veloitti juuri tililtänne 15 euroa", oma ranneapparaattini sanoi.
"Asemakadun Erotiikka Oy? Voi hellanlettas mihin minä nyt olen joutunut! Täältä pitää päästä äkkiä pois, voi voi", linkkasin ovelle, mutta en uskaltanut mennä ulos. "En voi mennä ulos, siellä on liikaa ihmisiä. Nehän vielä näkevät mistä minä tulen!" huudahdin itsekseni. Myyjätär tirskahti.
"Ulkona on yksi jalankulkija. Hän ei ole lähellä", ranneapparaatti kertoi ja esitti kuvaa, kaupunkikarttaa, jossa oli yksi vihreä piste punaisen lisäksi.
"Oho, sepä hyvä, mutta minne minä sitten menen?"
"Seuraava bussi Raatinsaareen lähtee seitsemän minuutin päästä. Näytän tien." Karttaan ilmestyi punaisella värjätty reitti ja kompassi.

"Hellanlettas, missä minä olen?" Autossa?
Leveällä nahkaremmillä ranteeseeni kiinnitetty vimpain heräsi eloon: "Hei Sanelma, olet bussissa matkalla Raatinsaarelle. Olemme kohta perillä. Annan pysähtymismerkin bussille." Apparaatti värähti, ja bussin stop-merkki syttyi palamaan. Bussi hidasti vauhtiaan ja lopulta pysähtyi.
Astuin varovaisesti pysäkin kivireunuksen yli kuumalle asfaltille. Jäljessäni tuli useita nuoria naisia ja miehiä, joista monet olivat kovin äänekkäitä. Yhdellä oli oluttölkki kädessä – julkisella paikalla, hyi sentään!
Ovet sulkeutuivat suhahtaen, ja bussi lähti. Minä jäin pysäkille katselemaan kummallisesti pukeutuneita nuoria.
"Oulun Liikennepalvelut Oy veloitti juuri tililtänne yhden euron ja 23 senttiä. Maksetun matkan pituus oli noin 0,9 kilometriä", apparaattini sanoi tavalliseen, monotoniseen tapaansa. Sen hetkeksi ilmestyneet kasvot vaihtuivat takaisin kartaksi ja kompassiksi. "Perille on enää vajaat sata metriä."

Kaljun nuoren miehen kädet kopeloivat vartaloani.
"Hellanlettas, nuorimies, pitääkää näppinne kurissa!" huudahdin ja ihmettelin jälleen sijaintiani. Muistini temppuili.
"Saisinko nähdä vielä muovikassinne?" sama, epäkohtelias mies kysyi ja otti muovikassin kädestäni kuin olisin antanut hänelle luvan. "Okei, kiitoksia", hän palautti sen hymyillen. "Muorilla on näemmä villi ilta tiedossa, haha. Mutta mutta, laskutamme automaattisesti paikkatietonne perusteella. Voitte siirtyä vapaasti festivaalialueen ja ympäristön välillä."
"Mitä siinä nauratte. Vanha ihoni on kuiva", vastasin muistaen yhtäkkiä, mitä kassissa oli. Nuori mies räjähti nauruun ja painui kippuralle. Epäkohtelias kuin mikä.
Katselin ympärilleni: valtavasti ihmisiä, lähinnä nuoria, värikkäitä kojuja ja musiikkia. Ruoan tuoksua. "Missä minä oikein olen?"
"Olette Qstock-festivaaleilla. Esitys alkaa..."
"Ai, siinähän sinä olet!" etäisesti tuttu ääni keskeytti ranneapparaatini. Mirjami. "En kerennyt kuin nurkan taakse, ja heti sinä olet kadoksissa. Onneksi on sentään tuo laite olemassa." Mirjami katsoi omassa ranteessaan olevaa apparaattia. "Mitä olisi dementikon elämä ilman sinua."

VT