Tutkijoiden tarinat: Emilia

Emilian aamu

Emilia herää aamulla, kun hänen päätelaitteensa alkaa soittaa musiikkia makuuhuoneen kaiuttimista; samalla päätelaite säätää valoja asteittain kirkkaammiksi. Päätelaite kertoo Emilialle, että kahvi on valmista ja että hänen aviomiehensä Matias on jo lähtenyt töihin. Kun Emilia kömpii sängystä ylös, päätelaite tilaa Emiliaa kiinnostavat tiedot keittiön seinänäytölle.

Emilian saapuessa keittiöön seinänäytöllä esitetään säätiedotus ja viesti Matiakselta. Syödessään aamiaista Emilia päättää kuunnella musiikkia. Musiikkihakemisto löytyy päätelaitteesta helposti, ja keittiön kaiuttimetkin ovat ensimmäisenä vaihtoehtona laitteistolistalla. Kohta musiikki jo soikin keittiön kaiuttimista.

Siivotessaan aamiaisvälineitä pöydästä Emilia pohtii itsekseen, että nyt kodin laitteita on vihdoinkin helppo käyttää, kun hän voi ohjata kaikkea omalla päätelaitteellaan. Heidän muutama päivä sitten ostamansa langattomat kaiuttimetkin oli todella helppoa ottaa käyttöön: Matias vain kosketti kaiuttimia ja heidän mediakeskustaan päätelaitteellaan ja painoi “Asenna” -nappia päätelaitteen näytöltä.


Emilian työmatka

Emilia huomaa aamulla kotonaan, että kello on jo yllättävän paljon. Taas tuli kiire bussille – nyt pitää juosta! Ulkona hän rauhoittuu ja hiljentää kävelyksi kun hänen päätelaitteensa ilmoittaa, että bussi saapuu pysäkille vasta viiden minuutin kuluttua.

Bussissa Emilian päätelaite muodostaa automaattisesti yhteyden Oulun ilmanlaatua mittaavaan sensoriverkkoon. Emilia on ollut huolissaan ilmanlaadusta sen jälkeen kun Kalevan verkkopalstalla muutama oululainen väitti uuden teollisuuden huonontaneen ilmanlaatua. Onneksi sensoriverkon mittaukset kertovat ilmanlaadun hyväksi.


Emilia töissä

Kun Emilia saapuu aamulla töihin, hän ehtii juuri hakea kupillisen kahvia ennen ensimmäisen kokouksen alkamista. Hän kävelee kokoushuoneeseen ja laittaa päätelaitteensa pöydälle. Päätelaite tunnistaa tilanteen, asettaa itsensä äänettömään tilaan, Emilian tilaksi “Kokouksessa” ja muodostaa yhteyden Emilian istumapaikan pöytänäyttöön. Pöytänäyttö esittää kokoukseen liittyvät dokumentit ja viimeaikaisen viestinnän.

Kun viimeisiä osallistujia odotellaan, Emilia selaa edellisessä kokouksessa sovittuja toimenpiteitä. Kauhukseen Emilia huomaa unohtaneensa kokonaan, että hänen olisi pitänyt etsiä muutamille tuotteille hinnat tähän kokoukseen. Hän ehtii juuri etsiä sovitut hinnat verkosta ennen kuin kokous alkaa.


Sofia soittaa Emilialle

Kokouksen jälkeen Emilian päätelaite ilmoittaa, että Sofia yritti soittaa hänelle kokouksen aikana, ja että Sofia pystyisi juuri nyt vastaamaan puheluihin. Emilia päättää soittaa videopuhelun ja pyytää päätelaitetta järjestämään puhelun.

Päätelaite kyselee lähiympäristöltä vapaita näyttöjä, jotka on varustettu kameralla ja mikrofonilla ja jotka ovat korkeintaan kahden minuutin kävelymatkan etäisyydellä. Lähin sopiva näyttö on varattu vielä 10 minuutiksi, joten päätelaite varaa Emilialle toisen näytön vähän matkan päästä viideksi minuutiksi. Emilia soittaa videopuhelun ja sopii tapaavansa Sofian illalla keskustassa.


Emilia kuntosalilla

Työpäivän päätyttyä Emilia päättää lähteä kokeilemaan uutta, juuri avattua kuntosalia. Kun hän astuu kuntosaliin sisälle, päätelaitteen valmennussovellus käynnistyy ja kysyy kuntosalilta, millaisia laitteita on käytettävissä. Sovellus laskee Emilian asettamiin tavoitteisiin ja salin laitteisiin sopivan ohjelman. Emilia hyväksyy ohjelman ja alkaa käyttää laitteita. Päätelaite asettaa painot ja säätää kunkin laitteen. Lisäksi päätelaite tallettaa suoritukset, sillä Emilia seuraa mielellään edistymistään.


Emilia esittelee valokuviaan Sofialle

Emilia tapaa työpäivän jälkeen Sofian. He päättävät mennä suosikkikahvilaansa. Sofia maksaa kahvit päätelaitteellaan ja myös näytön vuokran kahvien juonnin ajaksi, sillä hän haluaa näyttää Emilialle lomakuvansa. Kun he saapuvat pöytään, Sofia käynnistää päätelaitteen kuva-albumisovelluksen ja siirtää sen seinänäytölle koskettamalla näyttöä päätelaitteella. Emilia poimii yhden kuvista omalle päätelaitteelleen ja tulostaa sen kahvilan tulostimella.

Kun kuvat on katsottu, Emilia ja Sofia lähtevät Rotuaarille. He huomaavat jokin aika sitten alkaneen valokuvakilpailun kuvat aukion isolta näytöltä ja äänestävät suosikkejaan päätelaitteillaan. Sofia jättää Emilian yllyttämänä yhden lomakuvistaan kilpailuun.


Emilian ja Matiaksen loma alkaa

Emilian ja Matiaksen loma on alkamassa. Matias istahtaa auton rattiin ja he suuntaavat kohti lentokenttää. Matiaksen päätelaite osallistuu liikennettä monitoroivaan sensoriverkkoon. Päätelaitteen sijainti ja nopeus välitetään muille verkon päätelaitteelle ja vastineeksi Matias saa samat tiedot lähiteillä ajavien kuljettajien päätelaitteilta. Navigaattorisovellus käyttää näitä tietoja laskiessaan parasta reittiä lentokentälle. Tällä kertaa Matias onnistuu kiertämään pahimman ruuhkan sensoriverkon lähettämien tietojen avulla.


Emilia ja Matias odottavat lentokentällä

Emilian ja Matiaksen lähtö lomalle myöhästyy, sillä lentokone saapuu Ouluun myöhässä. Emilia arvaa heti, ettei Matias voi vastustaa odotusaulan uutta pelinurkkausta. Sinne on asennettu iso valkokangas, joka esittää pelitilanteen. Jokainen pelaaja ohjaa omaa pelihahmoaan omalla päätelaitteellaan. Peliin liitytään koskettamalla valkokankaan eteen sijoitettujen tuolien käsinojiin liimattuja “Liity peliin!” –kuvakkeita.

Kohta Matias ei enää huomaa, että Emilia yrittää keskustella hänen kanssaan. Emilia antaa periksi ja lähtee tutkimaan kauppojen näyteikkunoita. Heti ensimmäisessä näyteikkunassa on iso näyttö, jonka mainoksia Emilia voi selailla päätelaitteellaan – hänen tarvitsee vain koskettaa näyteikkunaan kiinnitettyä kuvaketta käynnistääkseen päätelaitteen kaukosäädinsovelluksen. Hän löytää hienon kaulakorun, joka sopii hyvin hänen uuteen paitaansa. Emilia poimii mainoksen päätelaitteeseensa, jotta voisi esittää pienen vihjeen Matiakselle. Samalla päätelaite ilmoittaakin jo Emilialle, että heidän koneeseensa aletaan kohta ottaa matkustajia ja Emilia lähtee hakemaan Matiasta pelinurkkauksesta.