Tutkijoiden tarinat: Matti
Matti tutustuu älykkääseen ulkoiluun
Matti on huolissaan lastensa, Mikaelin ja Ilmarin, pukeutumisesta, heillä näyttää olevan ulkona aina joko liikaa tai liian vähän vaatetta. Kun Matti miettii, miten saada lapset valitsemaan vaatteet sään mukaisesti, hänen veljensä Elias tulee kylään. Matin huolia kuultuaan Elias kysyy, miksei Matti hanki uutta “Älyulkoilu” -sovellusta. Tämä sovellus kerää runsaasti tietoa paikallisilta sääasemilta ja suosittelee kysyjän lähiympäristöön sopivaa vaatetusta.
Matti ostaa sovelluksen heti seuraavana päivänä ja opettaa sen käytön lapsilleen. Muutamaa päivää myöhemmin hän seuraa aamulla kuinka 10-vuotias Mikael koskettaa Älyulkoilusovelluksen kuvaketta ovenpielessä. Sovellus esittää näytöllä Kärppien sen hetkisen ykkössentterin palelemassa ohuessa takissa ja ilman lakkia. Mikael pukee sentterille paksun pipon, kintaat ja talvitakin, mihin sentteri vastaa kunnon tuuletuksella. Mikael pukee nurisematta valitsemansa vaatteet lähtiessään kouluun. Mikaelin 4-vuotias pikkuveli Ilmari valitsi itselleen jääkarhun puettavaksi, vaikka Mikael väittää, ettei jääkarhu tarvitse Oulussa talvivaatteita.
Matti pyykkää
Haettuaan Mikaelin päiväkodista Matti huomaa, että päiväkodin ruokalistan voi taas lukea Mikaelin rinnuksilta. Matti päättää pestä heti yhden koneellisen likapyykkiä. Muutamien vaatekappaleiden kohdalla hän jää hetkeksi pohtimaan, uskaltaako laittaa vaatteen tähän koneelliseen – siitä voi vaikka tulla vaimolta palautetta, jos värjää koneellisen pyykkiä. Onneksi vaatteiden pesuohjeet saa päätelaitteen näyttöön koskettamalla vaatteisiin ommeltuja tunnisteita; pari vaatekappaletta kannattaa tosiaankin jättää pois tästä koneellisesta. Matti käynnistää pesukoneen ja lataa vielä päätelaitteeseensa pesukoneen kaukosäätimen, josta on helppo tarkastaa muiden askareiden lomassa, milloin pyykkikone on valmis.
Ilmari päiväkodissa

Ilmari saapuu aamulla päiväkotiin. Hän ryntää ensimmäisenä eteisessä sijaitsevan näytön luo ja koskettaa päätelaitteellaan näytön nurkkaan. Näytöllä esitettävään akvaarioon ui Ilmarin oma kala. Ilmari huutaa isänsä Matin katsomaan kalaa – Ilmari oli tunnistanut edellisenä päivänä päiväkodissa värit niin hyvin, että sai lisätä kalalleen uuden komean raidan.
Myöhemmin päivällä Ilmari lähtee muiden lasten kanssa ulos leikkimään. Lapsille kerrotaan, että tänään pelataan etsintää. Päiväkodin pihan tavallisiin leikkitelineisiin on kiinnitetty pieniä näyttöjä, joissa esitetään eri eläinten kuvia. Lasten pitää etsiä päätelaitteidensa näytöillä esitettävät kuvat leikkitelineistä ja koskettaa kuvia päätelaitteillaan. Seuraavassa leikissä lasten päätelaitteiden näytöillä esitetään eläimen nimi ja leikkitelineiden näytöillä yksittäisiä kirjaimia. Lasten pitää kerätä leikkitelineistä eläimen nimessä esiintyvät kirjaimet oikeassa järjestyksessä. Kolmantena leikkinä lapset hakevat päätelaitteen näytöllä esiintyvää eläimen nimeä vastaavaa kuvaa leikkitelineistä.
Mikael koulussa
Mikaelin koulupäivä alkaa kokeella. Opettaja saapuu luokkaan ja koskettaa luokan seinälle sijoitettua opettajan kuvaa päätelaitteellaan. Matikan koe ilmestyy oppilaiden näytöille ja oppilaat alkavat ahertaa kokeen kimpussa.
Seuraavalla tunnilla on vuorossa liikuntaa. On mukavan aurinkoinen syyspäivä. Opettaja kertoo, että tänään valloitetaan koulun ympäristöä peliruutu kerrallaan. Ympäristöön on asennettu kuvakkeita, yksi jokaiseen peliruutuun. Ruutu valloitetaam koskettamalla kuvaketta päätelaitteella. Peliruutua ei kuitenkaan voi valloittaa suoraan, vaan ensin on käytävä koskettamassa naapuriruutujen kuvakkeita. Päätelaitteen näytöllä esitetään, missä ruuduissa pelaaja on käynyt koskettamassa kuvaketta ja mitkä ruudut pelaaja on valloittanut. Pelaaja voi kopioida toisen saman joukkueen pelaajan tiedot koskettamalla päätelaitteellaan toisen pelaajan päätelaitetta.
Opettaja arpoo luokan pojat kahteen joukkueeseen ja jakaa pojille kartat, joihin kuvakkeiden sijainnit on merkitty. Opettaja muistuttaa, että pelkkä juokseminen ei riitä, vaan joukkueiden pitää suunnitella pelistrategiansa hyvin. Toinen joukkue ei usko opettajaan vaan pelaajat lähtevät heti juoksemaan. Mikaelin joukkue jakaa nopeasti ruudut keskenään ja sopii että kun sovituissa ruuduissa on käyty koskettamassa kuvaketta, tavataan samassa paikassa. Kohta pojat tapaavatkin, ja jakavat tietonsa koskettamalla toistensa päätelaitteita. Nyt kaikilla pojilla on jokaisessa ruudussa merkintä, että ruutu voidaan valloittaa. Pojat ryntäävät koskettamaan kuvakkeita uudestaan ja palattuaan vaihtavat tiedot. Koko ympäristö on valloitettu ja pojat voittavat ylivoimaisesti toisen joukkueen.

