Tutkijoiden tarinat: Valtteri ja Julia

Valtterin ja Julian koulupäivä

Valtteri ja Julia ovat lukiolaisia. He päättävät lähteä kahville koulupäivän jälkeen. Lähestyessään kahvilaa korttelin halkaisevaa kävelykatua pitkin he saapuvat korttelin akvaarion luo. Itse asiassa kyseessä on seinänäyttö, mutta näytöllä esitettävän akvaarion kalat ovat niin todentuntuisia, että useimmat ohikulkijat luulevat ensimmäisen kerran kalat nähdessään niiden olevan oikeita.

Kun Valtteri ja Julia lähestyvät akvaariota, kalat piristyvät. Kun he saapuvat aivan näytön eteen, kalat uivat joka suuntaan ja näytön keskeltä ilmestyy korttelin ilmoitustaulu. Valtteri ottaa päätelaitteensa esille ja alkaa heiluttaa sitä ilmassa. Hänestä eleohjaus sopii juuri näihin tilanteisiin – seinänäytön ohjaamiseen. Hän hakee parilla eleellä esille kahviloiden päivän tarjoukset ja he valitsevat yhdessä kahvilan, joka tarjoaa kaksi capuccinoa yhden hinnalla.


Valtteri ja Julia kahvilla

Valtteri ja Julia menevät koulupäivän jälkeen kahville. He juovat cappuccinot – kahvi on erinomaista. Kahvia juodessaan Valtteri huomaa, että kahvilan pöytään on kiinnitetty paikkaviestintäkuvake. Hän koskettaa kuvaketta päätelaitteellaan ja saa päätelaitteen näytölle listan tähän kahvilaan jätetyistä julkisista viesteistä. Hän selaa nopeasti otsikot läpi ja lukee kokonaan viestin, jossa kehutaan kahvilan salaattipöytää.

Valtteri ehdottaa Julialle, että he tulisivat joskus syömään tähän kahvilaan. Lopuksi Valtteri vielä kirjoittaa lyhyen viestin kaveriporukalleen, jossa kehuu kahvilan cappuccinoa ja määrittelee näkyvyysalueeksi koko korttelin. Hänen kaverinsa saavat tämän viestin automaattisesti saapuessaan korttelin alueelle.


Valtteri katselee hiihtolomareissun kuvia kavereidensa kanssa

Valtteri tapaa kaverinsa kahvilassa. He ovat sopineet, että tänään katsellaan yhteiseltä hiihtolomareissulta otetut kuvat ja tehdään saman tien yhteinen kuvaesitys. Valtteri varaa kahvilasta isolla seinänäytöllä varustetun pöydän, joka on sopivasti erotettu sermillä muusta kahvilasta. Jokainen käynnistää oman päätelaitteensa valokuva-albumin, valitsee hiihtoloma-albumin ja koskettaa näytön nurkkaa päätelaitteellaan. Kuvat ilmestyvä näytölle, jokaisen albumin kuvat järjestyvät omaan pinoonsa.

Valtteri alkaa esitellä kuvia. Hän ohjaa omalla päätelaitteellaan näytöllä näkyvää kursoria, tarttuu jokaiseen kuvaan vuorollaan, siirtää kuvan näytön keskelle ja keskustelun jälkeen joko jatkoon päässeiden tai hylättyjen kuvien pinoon. Valtteri käyttää sekä eleitä että päätelaitteen näppäimistöä kursorin ohjaamiseen. Kun kaikki kuvat on käyty läpi, on jatkoon päässeiden kuvien pino melkoinen. Pojat päättävät tehdä esityksen valmiiksi ensi kerralla. He sopivat myös, että valitsevat ensi kerralla muutaman kuvan Rotuaarin jättinäytön kuva-albumiin, jossa kuvat sijoitetaan kartalle. Valtteri poimii jatkoon päässeiden kuvien pinon päätelaitteeseensa ja pojat lähtevät kahvilasta.


Julia ja Katariina elokuvissa

Julia ja Katariina lähtevät elokuviin. Teatterissa heillä on muutama minuutti aikaa ennen kuin saliin pääsee istumaan. He katselevat yhdessä tulevien elokuvien mainosjulisteita ja löytävät yhden mielenkiintoisen. Katariina koskettaa julisteen latauskuvaketta ja vastaa myöntävästi päätelaitteen näytöllä esitettävään kysymykseen, saako elokuvan trailerin ladata päätelaitteeseen. Heti tämän jälkeen salin ovet avataan ja tytöt menevät etsimään istumapaikkojaan. Elokuvan jälkeen Katariina muistaa trailerin ja tytöt alkavat katsella traileria Katariinan päätelaitteelta, samalla kun he kävelevät kohti bussipysäkkiä. Alkutekstien loppuessa Katariina huomaa seinänäytön ja siirtää trailerin seinänäytölle koskettamalla näytön alanurkkaa päätelaitteellaan.