Tutkijoiden tarinat: Aleksi

Aleksi kaupungilla

Aleksi lähtee viikonloppuna käymään keskustassa, kun ei ole muutakaan tekemistä. Hän päättää kokeilla juuri hankkimaansa koiraa, jolle on antanut nimeksi Tiki. Tämä koira asuu Aleksin päätelaitteen sisällä ja hyppää välillä läheisille näytöille tutustumaan muihin koiriin. Aleksi on kuullut kavereiltaan, että koira on hauska, kerää ympäristöstä isäntää kiinnostavaa tietoa, ja voipa sen avulla saada keskustelunkin käyntiin jonkun mukavan tytön kanssa.

Aleksi ei ole vielä päästänyt Tikiä ulkoilemaan, mutta nyt hän antaa sille luvan. Aleksin odotellessa pysäkillä bussia Tiki hyppää pysäkin näyttöön ja alkaa tepastella ympäriinsä. Muut pysäkillä ihmettelevät mitä näytössä tapahtuu, varsinkin kun toisen bussin odottelijan koira hyppää näyttöön ja koirat alkavat leikkiä keskenään. Pian Aleksi keskusteleekin tämän toisen koiran omistajan kanssa ja miettii samalla että tämä koira oli hyvä hankinta.


Aleksi kuuntelee uusien bändien demoja

Aleksi saapuu bussilla keskustaan. Kävellessään kulttuuritalo Valven ohi hän muistaa, että on kuukauden ensimmäinen viikko ja Valvessa on siis uusia bändidemoja tarjolla. Aleksi poikkeaa Valveen ja menee suoraan musiikkihuoneeseen.

Musiikkihuoneessa Aleksi koskettaa istuimien kädensijoihin asennettua ”Soita”-kuvaketta ja saa näytölleen listan uusista demonauhoista. Hän valitsee listalta ensimmäisen esityksen ja musiikki alkaa pauhata huoneen kaiuttimista. Esityksen päätyttyä Aleksi antaa sille 3/5 pistettä ja valitsee seuraavan esityksen. Kuunneltuaan uudet demot ja annettuaan kaikille pisteet Aleksi vielä selailee jonkin aikaa bändeistä kertovia WWW-sivuja ja merkitsee kalenteriinsa suosikkibändinsä konsertin.


Aleksi Oulun Päivillä

Aleksi päättää lähteä keskustaan Oulun Päivien aikana, vaikkei oikein muistakaan, mitä keskustassa silloin tapahtuu. Hän kävelee Rotuaarille ja pysähtyy lukemaan näytöllä esitettävää Oulun Päivien ohjelmaa. Ohjelman lisäksi näytöllä esitetään keskustan ja lähialueen mikrosääasemien mittaamia säätietoja sekä läheisten ravintoloiden ja kahviloiden tarjouksia.

Aleksi poimii ravintoloiden tarjoukset omalle päätelaitteelleen. Hän päättää lähteä aluksi seuraamaan seuraavan korttelin sisäpihalla esitettävää teatteriesitystä, koska muistaa sitä kehutun Kalevassa. Sen jälkeen hän tarkastaa lounastarjoukset päätelaitteensa näytöltä ja suuntaa kohti valitsemaansa ravintolaa.